Åbo part två eller tre?

Turku. Kaupunki, josta aikoinaan tuli mieleen vain Leaf, Turun sinappi, Aurajoki ja kaikki turkulaisvitsit. Sekä se outo kieli (ei sitä nyt enää murteeksikaan voi sanoa? ketä?) ja kaupungin dissattu maine muualla asuvien keskuudessa. No, sitten kasvoin isoks ja makeanhimoo lääkittiin monipuolisemmin - ja enemmän jäätelöllä, Turun sinappi myytiin rajan yli (siinä vaiheessa vaihdoin Auran sinappiin, sen verran täytyy turkulaisuutta ja alkuperästä reseptiä tukea) ja muut kuvat kokonaisuudesta pysy ennallaan.

Turussa oli kuitenkin houkuttelevan paljon geokätköjä myös keskustan alueella (harvinaista Suomessa) ja kun viime kesänä vielä alelippujaki osui sopivaan aikatauluun, niin ensimmäinen geokätköteemanen reissu piisamirotan kanssa tehtiin viime kesäkuussa (sitä edelliset käynnit Turkuun sijoittui itelläni lapsuuteen). Tuo kesäpäivä oli helteinen, about 30 astetta ja auringonpaahteen vaikutus vielä päälle, mutta kätköpaljouden johdosta päivästä tuli historiallinen - löydettiin päivän aikana yli 30 geokätköä, tuota ennätystä ei olla onnistuttu rikkomaan tähän päivään mennessä. Historiallista lienee myös se, että allekirjoittaneen niska paloi samalla reissulla, yleensä en auringossa kärähdä.

Järjestyksessään toinen Turun reissu tehtiin myöskin ennen tämän blogin bittimaailmaan pullahtamista, tosin nippa nappa ehdittiin ennen blogisiemenen kypsymisen laskettua aikaa. Tämän uusintavisiitin toteutumisen takasi taas kerran tarjousliput VR:ltä, tällä kertaa viisi euroa per suunta ja per naamari. Lisäkannustimena toimi mahdollisuus nähdä livenä meiän tuttua, Essiä, johon alunpitäen tutustuttiin Tumblrissa (tsekatkaa essuu:n blogi!).

Mutta (juna-)asiaan. Juna Aasiaan. Varattiin Turulle mahollisimman monta tuntia, minkä johdosta lähtö Lahesta oli edessä jo seiskan jälkeisellä Z-junalla (joka virallisesti oli asemalle saapuessaan Kouvolasta starttaamisen johdosta paikallisjuna - mutta Lahessa sitten ilmeisesti vaihtoi tunnuksensa Zetaksi, vaikka aikataulut olikin tuosta tunnuksesta hieman eri mieltä), johon oli aika paljon muitaki pyrkijöitä, suosittu työmatkajuna kun on.

Matkaan nollajunalla, "Vaunuja nolla!" - junan poikkeuksellisesta rungosta johtuen tarjolla oli vähän hassua vaunuinfoa, tässä junassa kun ei vaununumeroita ja merkittyjä paikkoja oikeasti ole.

Hämärä muistikuva on, että olisin kerran tai pari aikasemminkin matkustanut tämmöisessä sekasikiöjunassa. Alla oli siis normaalin Z-junarungon sijasta vanhoja veturivetoisen lähijunan(?) vaunuja ja tietenkin veturi rytkyttämässä niitä eteenpäin. Kyllähän noilla penkeillä (junan täyttöasteesta huolimatta) ihan hyvin istui, ehkä jopa paremmin kuin Z-junan penkeillä. Tunnelma oli myös retrompi, kun junaan kuului kolinat eri tapaan kuin Zetaan tavallisesti. Sen sijaan kuulutukset eivät kuuluneet ollenkaan, vasta lähestyessä Helsinkiä satuin kuulemaan heikon naisäänen pihinän junan eteisestä. Toivotaan, että tämä junavuoro on matkustajilleen niin tuttu, että pysähdykset muistaa vaikka unissaan, muille voikin kuulutusten puuttuminen olla vähän ikävämpi kokemus. Helsingin legendaariselle päärautatieasemalle saavuttiin keskelle aamuruuhkia ihan aikataulussa ja ruvettiin tuhlailemaan luppoaikaa ennen raiteelta 13 jatkavaa IC2-junaa Turkuun.

9:02 Turkuun lähtevän InterCity2:n numero oli 945 ja me oltiin tällä kertaa netistä valkattu ohjausvaunusta paikat yläkerrasta, siitä neljän ihmisen osiosta, missä on pöytä riitoja jakamassa. Ja yllätys olikin melkoinen, positiivisella tavalla, sillä tuo pöytäratkaisu oli uudistunut merkittävästi ja vieläpä edukseen! Tietääpä mitä paikkoja suosii jatkossa niissä junissa, joissa ohjausvaunu on.

Pöytien uusi kuosi. Ulkonäkö voittaa vanhan sinertävän muovin kuusi-nolla ja pöytien koko & käytettävyys on jo aika lähellä kymppiä. Tuosta pöydän laidasta saa tosiaan vedettyä lisäulokkeet pihalle ja niitä voi asettaa myös hieman yläviistoon pelkän tasaisena törröttämisen sijaan. Testattiin pöytää purkamalla siihen mukana ollutta tavaraa ja kyllä on pinta-alaa entisiin verrattuna! Tästä iso peukku.

Tämä juna Turkuun oli myös aika tyhjä, varsinkin meiän ohjausvaunun osalta - Kupittaalla pois jäädessä yläkerrassa oltiin vain me ja alakerrassa yksi matkustaja. Konnari edusti uutta nuorempaa sukupolvea. Päässä oli "pappahattu", hiukset oli kasvanu ponnarimittaan, partaakin oli ylläpidetty ja korvat metalloitu l. lävistetty. Ulkonäköseikoista pojoja totta kai, mutta erityisesti pisteet rempseästä, pirteestä ja huumorintajusesta asiakaspalveluasenteesta. Jostain syystä konnari hoiti myös kuulutukset pysähdysten tullessa, liekö tässäkin junassa niiden kanssa jotain häikkää? No, meitä Suomea taitavia se ei haitannut, kun tuli selkeästi ja kuuluvasti kuulutukset pihalle - toista kotimaista tai englantia taitava taas ois jääny ilman omankielistä infoa.

Junasta poistuessa huomattiin, että meidänkin moneen kertaan herjaamat pöydät työskentelyhyteissä oli uusittu. Tässä kahden hengen hytti - pöytien käytettävyys ihan toista luokkaa kuin ennen (myöhemmin näin matkustajan toimesta myös läppärin istuvan tuohon ulokkeelle täydellisesti) ja kuosi sama uudistettu malli kuin yläkerrassa.

Tässä neljän hengen hytin pöytätoteutus ja lisänä vielä käytävän puoleiselle laidalle tulleet lisäpöydät. Kulunutta jääkiekkosanontaa käyttäen: eteenpäin on menty!

Turusta kertyi kuvia kuvausvälineisiin varmaan 150, alle poimin omalla puhelimen kameralla räpsityistä ne helmet.

Henkilökohtainen mielipide: tätä Kakolan vankila-aluetta EI saa pistää nurin tai muuten päästää rapistumaan - jotain järkevää toimintaa näin hienoihin rakennuksiin ja ympäristöön, kiitos. Opiskelija-asuntoja ja muuta elämää? Ideoita varmasti olisi, jos niitä ihmisiltä kysyttäisiin.

Kotiinlähtöä odotellessa, Turun rautatieasema. Kuvassa myös peliautomaatti, josta Kulta-Jaska antoi meille 30 euroa.

Vietettiin kolmestaan Essin kanssa hengaillen laatuaikaa ja haettiin siinä sivussa kohdalle osuvia geokätköjä. Käveltyjä kilometrejä tuli lukemattomia, jalkapohjien väsymysaste oli suunnaton, Förillä ehdittiin risteilemään ja geokätköjäkin saatiin ihan tuosta vaan 13 plakkariin.

Takasin kohti kotia startattiin IC-junalla, joka lähti Turun rautatieasemalta klo 21 tasan, saapuen tälle pysähdykselle Turun satamasta. Turun asemalla on muuten erikoista se, että laitureille matkataan muiden raiteiden yli. On varmasti kokoluokassaan Suomen ainoa kaupunki, jossa näin vielä joudutaan tekemään. Tälläkin kertaa oltiin valkattu paikka ohjausvaunun yläkerrasta ihan identtisesti menomatkan kanssa. Ja tyhjää oli nytkin, oli suorastaan privaattikyyti, kun yläkerrassa ei ollut yhden yhtä matkustajaa meidän lisäksi - saatiin rauhassa naureskella ja heittää huonoa herjaa.

Myöhäisen Turusta poistumisen takia ei ehditty enää viimeseen Z-junaan Helsingistä (Turun kotiinpaluissa Pasilasta) Lahteen vaan odoteltiin Pasilassa R-junaa Riihimäelle, jossa ko. junan tunnus muuttui ja jatkettiin matkaa Lahteen. Tällä junalla matka kotiin pääkaupungista kestää puolisen tuntia normaalia pidempään, mutta tämä oli tällä kertaa ihan harkittu valinta. Pasilan asemalla saatiinkin kirpeässä ilmassa venailla hyvä tovi, kun R-juna oli tuntemattomasta syystä myöhässä 7min Pasilaan saapuessa (kuulutukset pitivät meidät onneksi hyvin ajan tasalla) ja lähtöraidekin jouduttiin vaihtamaan raiteelle 2. Tämän lisäksi junan pysähdykset näyttävä infotaulu jumittui jo Hyvinkäällä ja kuulutuksetkin kuolivat täysin Riihimäelle. Riihimäeltä matkaa jatkaessa kuulutuksia ei tullut automaattisesti, eikä konnarin/kuljettajankaan hoitamana, vaan matkustettiin ihan sokkona ja luotettiin siihen, että Lahteen päädytään. Näin onneksi kävikin, mutta eihän informaation kuuluisi tällä tavoin kuitenkaan mennä, ettei toimi infotaulu, eikä kuulutukset?

Seuraavassa postauksessa pikaluotaus Lappeenrannan päiväreissuun!

Terveisin,

Maksava asiakas H