Kahden matkustajan lähisiirto Lappeenrantaan ja takaisin

Lauantaina 5. huhtikuuta oli kalenteriimme merkattu päiväreissu Lappeenrantaan. Pitkään sitä eli luulossa, Lahessa asuessaankin, että Lappeenranta olisi jotenkin kaukana täältä, mutta kun siellä nyt on pari kertaa käynyt - ja aika juoksee tässä iässä jo niin hirveää vauhtia - niin eihän tuonne ole kuin harppaus matkaa. Junalla matkataan pitkälti alle kaksi tuntia kohteeseen.

Lahesta lähteneessä InterCity-junassa olimme kahden hengen työskentelyhytissä. Hytin pöytäratkaisun ja penkin pystyasennon mukanaan tuomat puutteet tiedostaen otimme nämä hyttipaikat, koska istumista ei kuitenkaan pitkää pätkää kertyisi. Saapuessamme vaunuun hyttimme ovelle istui hytissämme jo jokin herrasmies, mutta hän vaihtoi vikkelästi omalle paikalleen, kun huomasi meidän haluavan omillemme. Hytissä vastassa oli miehen jäljiltä jäänyt nippu mainosliitteitä sanomalehden välistä ja jonkin Ruotsin tuliainen, eli käytetty pussinuuska, jonka ikuistin alle.

Nuuskamerkki jäi tuntemattomaksi. Valkoinen pussi näyttäisi olevan kuitenkin, eli mallia white. Helpompi tuo kai olisi kuitenkin ollut pudottaa roskakoriin, eikä kiipeillä kätkemään sitä tuonne? Jänniä nuo jääkiekkoilijat ;)

Etukäteen, ja vielä lähtöaamunakin luvattiin Lappeenrantaan päiväksi hyvinkin lämmintä (+10 astetta) ja aurinkoista keliä pienellä tuulella lisättynä. No, kaupunkiin aamupäivällä saapuessa oli vielä pakkasta, tuultakin riitti ja aurinkoa ei juuri näkynyt. Tilanne korjaantui hieman päivän mittaan, mutta aurinkoa ei kyllä saatu niin paljon kuin luvattiin ja tuulta taas oli enemmän kuin säätiedote vakuutteli. Siksipä olikin kesätakissa sangen viileä päivä, vasta takaisin asemalle kotimatkaa varten palatessa oli siedettävä lämpötila noin "kevyeen" vaatetukseen.

Mariannepuisto oli loistava esimerkki siitä, ettei näitä tukiasemiakaan tarvitse aina vetää samasta tylsästä ja harmaasta muotista. Taustalla Fazerin tehdas, entinen Chymos. Tehdas, jossa juurikin kyseisiä Marianneja ainakin ennen muinoin valmistettiin. Huomatkaapa lisäksi se, että eipä ole graffiteilla "sotkettu" kyseistä rakennusta, kun sillä on muutakin ympäristölle tarjota kuin harmautta.

Aikaa asemarakennuksessa ("matkakeskus") jäi vielä lähtökahveihin, jotka tarjosi leppoisan asiakaspalvelun saattelemana Asemaravintola Resiina.

Käveltyjä kilometrejä kertyi päivän aikana jo yksistään Lappeenrannasta noin 11 ja geokätköjä itselleni 10 kpl - piisamirotalle muutama enemmän - yhteisten löytöjen joukossa myös yksi nano (pienin kätkökoko). Osan kätköistä löysin itse jo 7.4.2012 kaupungissa edellistä geokätköreissua tehdessä. Kahta päivää vajaa kaksi vuotta siis meni visiittien välillä. Tuosta ensimmäisestä reissusta (sitten lapsuuden) muistan, että silloin talvi oli huomattavasti enemmän niskan päällä kuin tällä reissulla - siksipä ei siis varmaan sopisi tuulestakaan valittaa.

Jalkojen kävelystä väsyessä ja potentiaalisten lähikätköjen käydessä vähiin vietimme viimeiset kaksi tuntia rautatieasemarakennuksessa, jota nimitettiin myös matkakeskukseksi, vaikkei sitä huomannutkaan kuin siitä, että pihalta lähti junien lisäksi myös linja-autoja. Odotteluaika meni kahvia juodessa, paikallisten keskinäistä jutustelua kuunnellessa ja geokätköjä logatessa. Paluujunassa istuimme kaksikerrosvaunun alakerrassa pöytäpaikoilla. Junassa olisi myös ollut tuo Duetto+ -ravintolavaunu, mutta vieläkään emme omakohtaista asiointia siellä suorittaneet. Katsellaan tuonnempana sitäkin :)

Tämänkertainen postaus jää reissuräpätystä sisältäessäänkin aika lyhyeksi ja tähän on suurimpana syynä junamatkan lyhyt kesto sekä niinkin yksinkertainen syy kuin se, että matka meni aika perinteisen kaavan mukaan. Risuja ei ole tarpeen junailuun liittyvistä asioista jakaa, eikä toisaalta mikään asia jäänyt kirkkaana muistona mieleenkään. Näihin kirjoitelmiin tällä kertaa, huomenna suuntaamme Mikkeliin.

Terveisin,
Maksava asiakas H

Åbo part två eller tre?

Turku. Kaupunki, josta aikoinaan tuli mieleen vain Leaf, Turun sinappi, Aurajoki ja kaikki turkulaisvitsit. Sekä se outo kieli (ei sitä nyt enää murteeksikaan voi sanoa? ketä?) ja kaupungin dissattu maine muualla asuvien keskuudessa. No, sitten kasvoin isoks ja makeanhimoo lääkittiin monipuolisemmin - ja enemmän jäätelöllä, Turun sinappi myytiin rajan yli (siinä vaiheessa vaihdoin Auran sinappiin, sen verran täytyy turkulaisuutta ja alkuperästä reseptiä tukea) ja muut kuvat kokonaisuudesta pysy ennallaan.

Turussa oli kuitenkin houkuttelevan paljon geokätköjä myös keskustan alueella (harvinaista Suomessa) ja kun viime kesänä vielä alelippujaki osui sopivaan aikatauluun, niin ensimmäinen geokätköteemanen reissu piisamirotan kanssa tehtiin viime kesäkuussa (sitä edelliset käynnit Turkuun sijoittui itelläni lapsuuteen). Tuo kesäpäivä oli helteinen, about 30 astetta ja auringonpaahteen vaikutus vielä päälle, mutta kätköpaljouden johdosta päivästä tuli historiallinen - löydettiin päivän aikana yli 30 geokätköä, tuota ennätystä ei olla onnistuttu rikkomaan tähän päivään mennessä. Historiallista lienee myös se, että allekirjoittaneen niska paloi samalla reissulla, yleensä en auringossa kärähdä.

Järjestyksessään toinen Turun reissu tehtiin myöskin ennen tämän blogin bittimaailmaan pullahtamista, tosin nippa nappa ehdittiin ennen blogisiemenen kypsymisen laskettua aikaa. Tämän uusintavisiitin toteutumisen takasi taas kerran tarjousliput VR:ltä, tällä kertaa viisi euroa per suunta ja per naamari. Lisäkannustimena toimi mahdollisuus nähdä livenä meiän tuttua, Essiä, johon alunpitäen tutustuttiin Tumblrissa (tsekatkaa essuu:n blogi!).

Mutta (juna-)asiaan. Juna Aasiaan. Varattiin Turulle mahollisimman monta tuntia, minkä johdosta lähtö Lahesta oli edessä jo seiskan jälkeisellä Z-junalla (joka virallisesti oli asemalle saapuessaan Kouvolasta starttaamisen johdosta paikallisjuna - mutta Lahessa sitten ilmeisesti vaihtoi tunnuksensa Zetaksi, vaikka aikataulut olikin tuosta tunnuksesta hieman eri mieltä), johon oli aika paljon muitaki pyrkijöitä, suosittu työmatkajuna kun on.

Matkaan nollajunalla, "Vaunuja nolla!" - junan poikkeuksellisesta rungosta johtuen tarjolla oli vähän hassua vaunuinfoa, tässä junassa kun ei vaununumeroita ja merkittyjä paikkoja oikeasti ole.

Hämärä muistikuva on, että olisin kerran tai pari aikasemminkin matkustanut tämmöisessä sekasikiöjunassa. Alla oli siis normaalin Z-junarungon sijasta vanhoja veturivetoisen lähijunan(?) vaunuja ja tietenkin veturi rytkyttämässä niitä eteenpäin. Kyllähän noilla penkeillä (junan täyttöasteesta huolimatta) ihan hyvin istui, ehkä jopa paremmin kuin Z-junan penkeillä. Tunnelma oli myös retrompi, kun junaan kuului kolinat eri tapaan kuin Zetaan tavallisesti. Sen sijaan kuulutukset eivät kuuluneet ollenkaan, vasta lähestyessä Helsinkiä satuin kuulemaan heikon naisäänen pihinän junan eteisestä. Toivotaan, että tämä junavuoro on matkustajilleen niin tuttu, että pysähdykset muistaa vaikka unissaan, muille voikin kuulutusten puuttuminen olla vähän ikävämpi kokemus. Helsingin legendaariselle päärautatieasemalle saavuttiin keskelle aamuruuhkia ihan aikataulussa ja ruvettiin tuhlailemaan luppoaikaa ennen raiteelta 13 jatkavaa IC2-junaa Turkuun.

9:02 Turkuun lähtevän InterCity2:n numero oli 945 ja me oltiin tällä kertaa netistä valkattu ohjausvaunusta paikat yläkerrasta, siitä neljän ihmisen osiosta, missä on pöytä riitoja jakamassa. Ja yllätys olikin melkoinen, positiivisella tavalla, sillä tuo pöytäratkaisu oli uudistunut merkittävästi ja vieläpä edukseen! Tietääpä mitä paikkoja suosii jatkossa niissä junissa, joissa ohjausvaunu on.

Pöytien uusi kuosi. Ulkonäkö voittaa vanhan sinertävän muovin kuusi-nolla ja pöytien koko & käytettävyys on jo aika lähellä kymppiä. Tuosta pöydän laidasta saa tosiaan vedettyä lisäulokkeet pihalle ja niitä voi asettaa myös hieman yläviistoon pelkän tasaisena törröttämisen sijaan. Testattiin pöytää purkamalla siihen mukana ollutta tavaraa ja kyllä on pinta-alaa entisiin verrattuna! Tästä iso peukku.

Tämä juna Turkuun oli myös aika tyhjä, varsinkin meiän ohjausvaunun osalta - Kupittaalla pois jäädessä yläkerrassa oltiin vain me ja alakerrassa yksi matkustaja. Konnari edusti uutta nuorempaa sukupolvea. Päässä oli "pappahattu", hiukset oli kasvanu ponnarimittaan, partaakin oli ylläpidetty ja korvat metalloitu l. lävistetty. Ulkonäköseikoista pojoja totta kai, mutta erityisesti pisteet rempseästä, pirteestä ja huumorintajusesta asiakaspalveluasenteesta. Jostain syystä konnari hoiti myös kuulutukset pysähdysten tullessa, liekö tässäkin junassa niiden kanssa jotain häikkää? No, meitä Suomea taitavia se ei haitannut, kun tuli selkeästi ja kuuluvasti kuulutukset pihalle - toista kotimaista tai englantia taitava taas ois jääny ilman omankielistä infoa.

Junasta poistuessa huomattiin, että meidänkin moneen kertaan herjaamat pöydät työskentelyhyteissä oli uusittu. Tässä kahden hengen hytti - pöytien käytettävyys ihan toista luokkaa kuin ennen (myöhemmin näin matkustajan toimesta myös läppärin istuvan tuohon ulokkeelle täydellisesti) ja kuosi sama uudistettu malli kuin yläkerrassa.

Tässä neljän hengen hytin pöytätoteutus ja lisänä vielä käytävän puoleiselle laidalle tulleet lisäpöydät. Kulunutta jääkiekkosanontaa käyttäen: eteenpäin on menty!

Turusta kertyi kuvia kuvausvälineisiin varmaan 150, alle poimin omalla puhelimen kameralla räpsityistä ne helmet.

Henkilökohtainen mielipide: tätä Kakolan vankila-aluetta EI saa pistää nurin tai muuten päästää rapistumaan - jotain järkevää toimintaa näin hienoihin rakennuksiin ja ympäristöön, kiitos. Opiskelija-asuntoja ja muuta elämää? Ideoita varmasti olisi, jos niitä ihmisiltä kysyttäisiin.

Kotiinlähtöä odotellessa, Turun rautatieasema. Kuvassa myös peliautomaatti, josta Kulta-Jaska antoi meille 30 euroa.

Vietettiin kolmestaan Essin kanssa hengaillen laatuaikaa ja haettiin siinä sivussa kohdalle osuvia geokätköjä. Käveltyjä kilometrejä tuli lukemattomia, jalkapohjien väsymysaste oli suunnaton, Förillä ehdittiin risteilemään ja geokätköjäkin saatiin ihan tuosta vaan 13 plakkariin.

Takasin kohti kotia startattiin IC-junalla, joka lähti Turun rautatieasemalta klo 21 tasan, saapuen tälle pysähdykselle Turun satamasta. Turun asemalla on muuten erikoista se, että laitureille matkataan muiden raiteiden yli. On varmasti kokoluokassaan Suomen ainoa kaupunki, jossa näin vielä joudutaan tekemään. Tälläkin kertaa oltiin valkattu paikka ohjausvaunun yläkerrasta ihan identtisesti menomatkan kanssa. Ja tyhjää oli nytkin, oli suorastaan privaattikyyti, kun yläkerrassa ei ollut yhden yhtä matkustajaa meidän lisäksi - saatiin rauhassa naureskella ja heittää huonoa herjaa.

Myöhäisen Turusta poistumisen takia ei ehditty enää viimeseen Z-junaan Helsingistä (Turun kotiinpaluissa Pasilasta) Lahteen vaan odoteltiin Pasilassa R-junaa Riihimäelle, jossa ko. junan tunnus muuttui ja jatkettiin matkaa Lahteen. Tällä junalla matka kotiin pääkaupungista kestää puolisen tuntia normaalia pidempään, mutta tämä oli tällä kertaa ihan harkittu valinta. Pasilan asemalla saatiinkin kirpeässä ilmassa venailla hyvä tovi, kun R-juna oli tuntemattomasta syystä myöhässä 7min Pasilaan saapuessa (kuulutukset pitivät meidät onneksi hyvin ajan tasalla) ja lähtöraidekin jouduttiin vaihtamaan raiteelle 2. Tämän lisäksi junan pysähdykset näyttävä infotaulu jumittui jo Hyvinkäällä ja kuulutuksetkin kuolivat täysin Riihimäelle. Riihimäeltä matkaa jatkaessa kuulutuksia ei tullut automaattisesti, eikä konnarin/kuljettajankaan hoitamana, vaan matkustettiin ihan sokkona ja luotettiin siihen, että Lahteen päädytään. Näin onneksi kävikin, mutta eihän informaation kuuluisi tällä tavoin kuitenkaan mennä, ettei toimi infotaulu, eikä kuulutukset?

Seuraavassa postauksessa pikaluotaus Lappeenrannan päiväreissuun!

Terveisin,

Maksava asiakas H

Lyhyestä blogipostaus keskivertoruma

Hetki on tullut hiljaiseloa vietettyä, kun ollaan oltu junailustakin "vapaalla" vähän yli viikko ja nuo muistin syövereissä (lue: koneella tekstitiedostossa) olevat postausideatkin ovat hautuneet ja odotelleet vuoroaan. Ajatusten aromipesä.

Huomenna kutsuu kuitenkin jälleen Turku. Aamulla starttaillaan seiskan jälkeisellä paikallisjunalla Lahesta, jolla pusketaan Helsinkiin saakka. Täältä jatketaan matkaa klo 9:02 InterCity2 junalla numero 945, Turussa (poistutaan junasta kylläkin todennäköisesti jo Kupittaalla) klo 11:00.

Takaisin suuntaillaan sitten samana iltana klo 21 eteenpäin, alla IC2 974. Tipahetaan kyydistä Pasilassa ja sieltä jatketaan kotiin Riihimäen kautta, kun suoria Helsinki-Lahti -yhteyksiä ei tuohon aikaan ole enää tarjolla. Toivottavasti noin arkiyönä ei ole turhan paljoa hulinaa junassa. Tuskinpa.

Ja jottei tarjousjunailut heti loppuisi, niin napattiin pari päivää sitten vielä reissu Mikkeliin. Tuo löysi aikataulusta kolosen päivämäärällä 10.4.

Ai niin, käytiin tiistaina luovuttamassa verta. Itselle kerta oli numero 34 ja piisamirotalle toinen kerta toden sanoi. Käykää muutki. Tämä olkoon virallinen kehoitus.

Näihin (kuviin ja) tunnelmiin,

Maksava asiakas H

palasia Vaasasta

Vaasassa oli meidän reissun aikaan tuhottoman kylmä - merituuli näytti parhaat (?) puolensa sisämaan ihmisille. Kiertelyt ympäriinsä osoittivat kaupungin olevan hurjan kaunis ja monella tapaa kuvauksellinen, joten sormien välitön kohmettuminen kameraa käsitellessä oli iso harmi. Ehkä päästään tuonne uudestaan lämpimillä keleillä niin ikuistuu hienoimmat osat kaupungista :---)

Nyt jaan tässä yhden hienoista löydöistämme: vanhan siilon, joka nykyään toimii jonkinlaiseen opetuskäyttöön tarkoitettuna Academill -nimisenä alueena. Siilot olivat selkeästi koskemattomia ja vanhuuttaan hiljalleen rapistuvia, mutta komea tämä hökötys oli! Sijainti rannalla meren äärellä ei todellakaan pahentanut kokonaiskuvaa.

Viimeisin kuva on otettu eräältä geokätköltä vankilan läheltä, mikä tuokin hökötyksenä oli kunnioitettava elämys. Hienot on asukkailla maisemat, mutta oma ärsytyskynnys olisi äärimmäisen matala tuijotellessani merelle tukevien betoniseinien ympäröimänä. No, jokainen päättää tietysti itse kohtalostaan, joten uskoakseni useampi katselee näitä maisemia mieluiten ilman rajoittavia tekijöitä :)

Seuraavaa reissua lapaset kädessä odotellen,
maksava asiakas piisamirotta

Pohojammaalla part II

Reilun puolen tunnin junanvaihto oli siis Ääsjoella, Seinäjoella, S-joella, siellä. Junasta ulos hypätessä huomasi auringon laskeneen: vaikka ollaan jo paljon kauempana mereltä, niin tuuli oli hyvin kalsea. Ehkäpä kylmyystuntemuksiin vaikutti myös päivän aikana kävellyt kilometrit ja väsymys (sisulla prkl, öhöhö). Täältä päin Suomea kuitenkin napattiin kaksi geokätköä lisää löydettyjen kirjoihin. Toinen oli Matkahuollon purkki, josta mukaan lähti myös TB (Travel Bug - Googleta, jos vieras käsite) ja toinen sai kunnian olla allekirjoittaneen 700. geokätkölöytö. Purkki olikin päivän teemaan ja omaan elämääni sopivasti istuva "Railway station of Seinäjoki". Loppuaika pelattiin Matkakeskuksessa Kulta-Jaskaa ja ostettiin tarpeetonta matkaevästä seuraavaan junaan (näistä kyllä Batteryn lasken vähemmän tarpeettomaksi). Tämän IC-junan pysähdys Seinäjoella olikin sen verran pitkä, että saatiin tuon R-kioskissa asioinnin jälkeen hypellä suoraan junaan.

Tässä Oulusta tulleessa InterCityssä, jonka kyydissä matkasimme Riihimäelle saakka, näyttikin olevan tuo uusi kaksikerroksinen ravintolavaunu. Aluksi suunnitelmissa oli käydä kävelemässä vaunu lävitse, mutta eipä jaksettu tuota kuitenkaan tehdä - tällä hetkellä tulevia matkoja tutkiessa näyttäisi, että seuraavan kerran tuollainen vaunu on myös meidän Lappeenrannan-reissun paluujunassa.

Pitkästä aikaa oltiin IC-junassa alakerrassa ja vieläpä hyvin lähellä vaunun päätyä, kahden vaunun välistä liitosta. Enpä muistanutkaan enää, kuinka meluisaa täällä alakerroksessa ja vaunun päädyn lähellä onkaan. Ja nyt ajetaan takaa siis junan liikkeestä syntyvää meteliä, muut matkustajat olivat joko unessa tai muuten toisessa maailmassa. Jostain syystä tämä meidän juna myös vispasi hirvittävästi tuolla välillä, heilui kuin heinämies - en muista hetkeen moista vaappumista junassa kokeneenikaan. No, kaikesta huolimatta matka eteni, vaikkakin aikataulusta jäljessä. Onneksi jatkoyhteytemme Riihimäellä odotti tätä junaa, konnarinkin asiasta kuulutuksella ilmoittaessa. Pieni lapsus konnarisedälle kylläkin kävi: jatkoyhteyden lähtöraiteeksi Riksussa hän kuulutti raiteen kaksi, vaikka jatkoyhteys lähtee yleensä aina (ja myös tällä kertaa) raiteelta kahdeksan. Onneksi luotimme vanhaan rutiiniin ja Riihimäen aseman sähköisiin näyttöihin ja ehdittiin lähijunaan numero 333 Lahteen, jossa matka sujuikin kirjaa lueskellen ja konnarin jutustelua sivusta kuunnellen. Kotiaseman laiturilla oltiin muutamaa minuuttia aikataulusta jäljessä.

Lähijunan näyttö hyytyi loppumatkasta näyttämään tätä infoa, aika pysähtyi (juna ei). Eikä ollut tälläkään välillä ensimmäinen kerta.

Lopuksi vielä pro tip: tuli tuossa Riihimäki-Lahti -välin lähijunassa kuunneltua sivusta, kun konnari jutteli jonkun tuttunsa kanssa, joka oli junassa matkustajana. Tässä yhteydessä konnari kertoi kaverilleen hyvän muistisäännön junanumeroihin: parillisilla numeroilla varustetut junat menevät kohti Helsinkiä ja parittomat pois päin Helsingistä. Ilmansuunnalla ei ole väliä, vain sillä, lähdetäänkö Helsingistä vai saavutaanko sinne. Muistakaapas siis säännön "vaunu 1 sijaitsee aina Helsingin päässä" tämä vinkki, saattaa mukavoittaa matkustamista.

Keskustelusta tuli bongattua myös muuta mielenkiintoista (tämmöinen junailusta kiinnostunut ihmisluomus voisi kuunnella sivusta konnarin juna-aiheisia juttuja vaikka Helsingistä Kolariin) faktaa. Etupäässä pro tipin lisäksi mieleen jäi konnareiden työsuojelusäädöksiin liittyvä seikka, joka on hiljattain astunut voimaan: kello 21 jälkeen konnari ei koskaan ole lähijunassa yksin vaan aina työparin kanssa. Tämä säädös ei jousta matkustajien määränkään mukaan, vaan tällä on tarkoitus tuoda turvallisuutta toisinaan vähän levottomampiin yöjuniin lähempänä pääkaupunkiseutua.

Tässäpä tätä juttua jälleen. Ensi viikolla pääsemme Turkuun ja Lappeenrantaan, joten kuulostellaan viimeistään silloin. Pari yleistä junateemaista aihetta olisi myös korvan takana, joten yllätyksiinkin saa varautua.

Terveisin,

Maksava asiakas H

Pohojammaalla part I

Aamulla ehdin juuri sopivasti viedä eskarilaisen eskariinsa (kiitos ajallaan liikkuneen Lehtimäen bussin) ja kipaista kotona pienellä stopilla, jonka ohessa tavarat sekä evääntyngät messiin ja poponkärjet kohti asemaa. Tällä kertaa käveltiin suoraan Vesijärvenkatua siltojen alle "asematunneliin" ja tällä tavoin edetessä huomaa aina selkeän puutteen, yhden niistä harvoista, Lahen rautatieasemalla: lähtevien junien tiedot näyttäviä näyttöjä on asematunnelissa vain yksi - ja se sijaitsee tunnelin päinvastaisessa päässä rautatieasemasta katsoen (kts. kuva alta). Siispä tunnelissa joutuu aina kävelemään yhden portaikon ohitse näytölle ja sitten tilanteen mukaan joko portaat ylös raiteille 1-2 tai takaisin ja portaat ylös edeltävälle laiturille raiteille 3-4.

Tässä kohtaa joku sanoo, että lähtevien junien raiteen voi tarkastaa helposti(?) netistä, mikä onkin totta, mutta kyllä varmin ja ajankohtaisin tieto mahdollisine muutoksineen löytyy tuolta näytöltä. Ei luulisi olevan iso rahallinen sijoitus asettaa toinen näyttö tunnelin rautatieaseman puoleiseen päähän, sieltä kuitenkin aika moni matkustaja tunneliin saapuu, kulkematta lainkaan aseman tai sen päätyportaikon läpi. Tässä kohtaa on säästetty jokseenkin ihmeellisessä paikassa.

Näyttöruutu ja lipunmyyntiautomaatti (sekin tunnelin ainoa) sijaitsee tuolla tumman ihmishahmon kohdilla. Kuva otettu rautatieaseman päästä tunnelia.

Pendolino 70 saapui asemalle ajallaan ja omat paikkamme löysimme junasta rutiinilla. Samalla pääsin nappaamaan optimaalisesta pöytäratkaisusta kuvan (kts. yltä). Tällä toteutuksella vastakkaisten paikkojen pöydät pitäisi olla myös IC-junissa, uskoisin tämän kaltaisista pöytäratkaisuista olevan iloa käytettävyyden ansiosta ihan kaikille, olipa sitten lapsi tai muu taiteellinen sielu, joka haluaa piirtää pöytää vihkonsa alustana käyttäen, matkaaja läppärinsä kanssa tai vaikkapa tabletia mukanaan kantava matkustaja. Lisäksi tässä pöytäratkaisussa on paikat mukeille, InterCity-junissa hieman hirvittää pitää avonaista energiajuomatölkkiä tai pahvista kahvimukia pöytäpinnalla, josta se pääsisi liukumaan maailman ääriin jos juna tarpeeksi vatkaisi.

Oikorataa posotettiin sujuvasti aikataulussa Tikkurilaan saakka, jossa meillä oli vaihto jatkoyhteyteen, toiseen Pendolinoon kohti pohjoista. Tässäpä tulikin vastaan seuraava petraamisen paikka, kurkkaa kuvia alta tässä välissä.

Kuvassa paperiset aikataulut Tikkurilan asemalta. Meidän jatkoyhteytemme Vaasaan kuuluisi siis olla Pendolino S 45 klo 9:46. No sehän löytyykin aikataulusta näppärästi, mutta mitä. Määräasema Oulu? Onneksi junalla matkustamisesta on sen verran jo kokemusta ettei tuo hämmennä liiaksi. Myöhemmin pohjoiseen suuntaava Pendolino S 59 on kylläkin jostain syystä merkitty aikatauluun ihan oikein, kertoen toisen junarungon määränpääksi Vaasa. Missään ei tosin mainita junanumeron tässä kohdin vaihtuvan, Seinäjoelta Vaasan suuntaan Pendolino on tunnukseltaan S 61.

Sähköiset näytöt ovat onneksi paremmin kartalla ja näyttävät määränpääksi myös Vaasan. Junanumeroa ei kyllä tässäkään mainita, hyvinhän se tuonne mahtuisi? Lisäksi VR:llä näyttää olevan jokin ihan oma logiikkansa noiden veturien kanssa, jos näytön informaatioon uskoo ;)

Hämmennystä ei vähentänyt myöskään konnarin edellisessä junassa jatkoyhteyksistä pitämä kuulutus, jossa meidän junamme määränpääksi mainittiin vain Oulu. Sanaakaan ei sanottu siitä, että junalla pääsee myös Vaasaan. Onneksi asemalla automaattiset kuulutukset kertoivat tämänkin: "junassa on vaunuja myös Vaasaan".

Kokemuksen turvin osasimme oikeaan junaan ja vieläpä oikeaan runkoon sekä oikeaan vaunuun. Tällä matkasimmekin ongelmitta ja aikataulussa Seinäjoelle, jossa Pendolinojen irroitus toisistaan tapahtui ihan hetkessä. Vähemmän sujuvasti taas toimivat, jälleen kerran, junan infonäytöt: Tikkurila-Vaasa -välillä näissä näytöissä ei näkynyt edes kellonaikaa. Huikeaa tekniikan hyödyntämistä...

Turkasen upea vanha siilorakennuksen pääty/jatke Vaasassa aivan meren äärellä. Onneksi tuo siilo oheisrakennuksineen oli ainakin osittain käytössä. Toivottavasti hyödyntäisivät vielä itse siilon puolen, se oli aika rupsahtamaan päässyt laitos - sinällään kyllä hieno sekin!

Vaasassa meitä vastassa oli kolkko merituuli, eihän siihen näin sisämaassa ollut sitäkään vähää tottunut, mitä pohjoisessa meren äärellä asustaessa... vaikka olen kyllä vahvasti sitä mieltä, ettei merituuleen edes voi tottua, niin pureva se on.

Kätköjä Vaasa tarjosi meille hyvin, löysimme kaikki purkit, mitä Vaasassa ollessamme päätimme hakeakin. Muutaman pudotimme listoilta niillä edes käymättä, mutta näitähän ei voi DNF-koriin laskea. Vaasan kätkösaldo siis 13 kappaletta niitä tavallisia "tradeja" sisältäen yhden vain premium-jäsenien haettavissa olevan purnukan. Lisäksi ehdittiin muutaman minuutin ajan moikata myös erästä meille Tumblrista tuttua tyttöä - hauska täysin suunnittelematon sattuma, ei tainnut kummallakaan olla hajua edes siitä, että ko. Tumblristinisti Vaasassa asuu.

Kello 18 tasan suuntasimme sitten taajamajunalla Vaasasta pois, ensimmäisen vaihdon tapahtuessa Seinäjoella. Taajamajuna oli rakennettu vanhoista sinisistä pikajunan vaunuista, joiden tunnelmasta, penkeistä ja istuma-asennosta kaikkinensa tykkään nykyjunista eniten. Kuumalla nuo vaunut ovat legendaarisen pirullisia, ilmastoinnista kun ei ole hajuakaan - silloin vain posotetaan ikkunat auki verhojen heiluessa :) Jos jotain piikkiä antaa, niin tässä junassa kuulutukset olivat hyvin hiljaisella. Seinäjoelle saapuessa tuli pitkät automaattikuulutukset eri suuntien vaihtoyhteyksistä, mutta eihän niitä ainakaan meidän vaunussamme kuullut. Häjyjen maan ytimessä meillä oli vaihtoaikaa yli 30 minuuttia, joten aluksi suuntasimme parille paikalliselle geokätkölle.

Jatketaan höpinöitä tovia myöhemmin toisessa Pohojammaa-teemaisessa postauksessa,

Maksava asiakas H

kuvamatka Savonlinnaan

Tuo herra H onkin jo meidän reissua enemmän sanallisesti avannut, joten lisäavaus tuota kautta ei liene tarpeellinen. Siispä hoidan homman kuvin, se kun tuntuu olevan itsellenikin luontevampi tapa näyttää näkemääni ja kokemaani. Tää postaus voidaan myös tulkita reissumme mainospuoleksi, sillä olihan tuo Savonlinna näin alkukeväisen kalseanakin hieno paikka käydä - ja helpohkojen junayhteyksien päässä!

terveisin huomista Vaasan -reissua odottava
maksava asiakas piisamirotta